Potilashistoriat:
Hiuspohjan psoriasis
Nainen, 35 vuotta
"Oho.
sinulla on jotain poskessa, kultaseni. Minäpä pyyhin sen pois".
Kun loikoilen rakkaani sylissä sohvalla hellästi ja intiimisti sunnuntai-iltana, elämä ei ole näin helppoa. Minulla on nimittäin hiuspohjan psoriasis. Se aiheuttaa hilsettä, joka tietysti irtoaa hiuspohjastani. Joskus se peittää rakkaani posket, minun t-paitani, mustan toimistotuolin ja sohvan tyynyt vain muutaman paikan mainitakseni.
On aika voimakasta sanoa, että "kärsin" hiuspohjan psoriasiksesta. Tämä sairaus todettiin minulla 18 vuoden iässä. Kun olen oppinut hoitamaan itseäni paremmin, sairaus on muuttunut lievemmäksi. Vaikka kutinaa ja valkoista hilsettä esiintyy koko ajan enemmän tai vähemmän, en yleensä tunne kärsiväni. Psoriasis on osa minua ja pysyy aina sellaisena. Rakkaani ja muut läheiseni onneksi ymmärtävät, että hilseilen silloin tällöin. Iän myötä olen itsekin oppinut hyväksymään tämän.
Olet psyykkisesti sairas
Ei ollut lainkaan hauskaa saada hiuspohjan psoriasisdiagnoosi 18 vuoden iässä. Sairaus alkoi lukiovaiheessa mukavan kesäloman jälkeen. Tein silloin paljon töitä. Sidoin märät hiukseni usein poninhännälle lähtiessäni töihin.
Aluksi niskassa alkoi tuntua kutinaa. Se paheni muutaman kuukauden kuluessa. Menin lääkärin vastaanotolle. Hän antoi lähetteen ihotautilääkärille. Käynti oli ikimuistoinen. - Viisikymppisen erikoislääkärin ovessa nimittäin luki "Iho- ja sukupuolitaudit". Muistan, kuinka kiusallista oli mennä vastaanotolle. Muut odotushuoneessa olijat ehkä luulivat, että minulla on sukupuolitauti.
Vieläkin pahempaa oli, että keskustelumma aikana hän ilmoitti ikävään sävyyn, että psoriasis on osin psyykkinen sairaus. Se pahenee erityisesti henkisen epävakauden aikana. Hän ei ollut täysin väärässä,mutta diagnoosia ei saa selostaa nuorelle tytölle tällä tavalla. Useiden vuosien ajan muistin tästä lääkärikäynnistä vain kaksi asiaa: kuinka noloa oli käydä sukupuolitautien erikoislääkärin vastaanotolla kuulemassa, että olin psyykkisesti sairas tai ainakin epävakaa.
Tiedän nykyään, mitä hän tarkoitti. Psoriasikseni pahenee, kun stressaannun työssä enkä elä haluamallani tavalla syöden runsaasti vihanneksia, kalaa ja broileria, kuntoillen ja nukkuen riittävästi. Varsinkin tenttikaudella, rakkaani ollessa surullinen ja kohdatessani parikymppisen elämään kuuluvia haasteita olen monesti raapinut hiuspohjani huomammatta verille sekä ripotellut valkoisia hilselaikkuja tuolille, lattialle ja vaatteille itseni suureksi harmiksi.
Hoito ja ennaltaehkäisy
Lopetin neljä tai viisi vuotta vaaleiden raitojen ottamisen hiuksiin tavallisella kampaajalla. Ryhdyin käymään ekologisella kampaajalla ja pesemään hiuksia luomutuotteilla. Psoriasis pysyy nyt lähes poissa. Lisäksi nukun riittävästi, elän terveellisesti ja käyn Fredriksbergin uimahallin kylpylässä kuukausittain. Siellä on suolavesiallas, jossa on samoja suoloja ja kivennäisaineita kuin Kuolleessameressä. Se auttaa. Suolavesi ja aurinko tekevät hyvää psoriasikselleni. Jos niitä ei saa muuten, Frederiksbergin uimahalli on hyvä vaihtoehto.
Viime vuosina olen saanut psoriasta joskus korvakäytäviin, varsinkin jos en ole huolehtinut itsestäni ja kehostani riittävän hyvin. Yleensä hoidoksi riittää Elocon 0,1% -voiteen levittäminen yhtenä tai kahtena iltana.
Avoimuus oman sairauden suhteen
Avoimuun psoriasikseni suhteen on auttanut minua paljon.. Monet reagoivat sairauteeni kertomalla, että heilläkin on se. Olen huomannut, että en ole yksin. Samalla vältyn harjaamasta hilsettä jatkuvasti pois toimistotuolistani. Työtoverini tietävät, mitä valkoiset pilkut ovat.
Kun rakkaani halusi ensimmäistä kertaa hyväillä hiuksiani ja hiuspohjaani, kerroin hänelle hiuspohjan psoriasiksestani. Hän hyväksyi asian ja hyväilee minua silloin, kun psoriasista ei esiinny. Mielestäni kroonisen sairauden kanssa kannattaa elää tietoisena siitä ja hyväksyä se osaksi omaa itseä, mutta unohtaa se mahdollisimman usein.
|
Uutistiedote
