Hiuspohjan sairaudet: PälvikaljuPälvikalju (Alopecia areata) on suhteellisen harvinainen sairaus. Se aiheuttaa hiuspohjaan kaljuja läikkiä.
 |
Pälvikaljuuden syitä
|
- Periytyminen. Jos vanhemmilla tai sisaruksilla esiintyy pälvikaljuutta, tämä lisää pälvikaljuuden vaaraa.
- Syynä voi olla jokin sairaus, kuten anemia, sokeritauti, vitiligo
(pigmenttihäiriöt), kilpirauhastulehdus tai Addisonin sairaus.
- Downin syndroomaa sairastaville lapsille kehittyy pälvikalju muita lapsia useammin.
- Stressi voi toisinaan aiheuttaa pälvikaljua.
|
Yleisyys
Pälvikaljua esiintyy 1-2 prosentilla väestöstä. Sitä esiintyy lapsilla, aikuisilla, miehillä ja naisilla.
Tämä sairaus ei tuhoa hiustuppia, joten hiukset kasvavat
useimmiten takaisin. Pälvikalju on kuitenkin pysyvää noin 10
prosentilla. Vaikka hiukset kasvavat takaisin kaljuihin
laikkuihin, hiusten lähtö voi uusiutua, jolloin syntyy uusia kaljuja
laikkuja.
Pälvikaljun oireet
- Vähintään yksi kalju laikku hiuspohjassa. Niitä muodostuu usein
lisää 3-9 kuukauden kuluessa. Sairaua etenee eri ihmisillä eri
tavalla.
- Paljaiden laikkujen iho on kalpea, sileä ja kiiltävä.
-
Kuoppia kynsilevyissä (pieniä ryhmittyneitä aukkoja kynsissä).
-
Harvinaisissa tapauksissa myös partaa, silmripsiä, kulmakarvoja ja
muita ihokarvoja voi lähteä. Tällöin käytetään nimitystä alopecia
totalis tai alopecia capitis.
 |
Diagnoosi
|
Lääkäri arvioi tilapäisen pälvikaljun tutkimalla, esiintyykö näitä oireita hiuspohjassa.
Lääkäri voi myös ottaa verinäytteitä perussairauksen sulkemiseksi pois.
|
Pälvikaljun hoito
Pälvikaljutapauksissa hiukset kasvavat yleensä takaisin muutaman
kuukauden kuluttua. Pälvikaljuutta ei voida aina hoitaa, mutta
jos hiustenlähdön aiheuttaa perussairaus, sen hoitaminen saa
hiukset yleensä kasvamaan takaisin.
Kysy lääkäriltä hoitomahdollisuuksista.
 |
lntraleesiokortikosteroidit
|
|
Hoitona käytetään ihoon ruiskutettavaa lisämunuaisten kuorikerroshormonia. Hoito voi kirvellä hieman.
Tällaisen hoiton haittavaikutuksena on ihon muuttuminen muhkuraiseksi. Lisäksi karvatupet voivat tulehtua.
|
 |
Difenyylisyklopropenoni (DPCP)
|
|
Ihotautilääkäri voi myös määrätä difenyylisyklopropenonihoitoa.
Tällaista hoitoa käytetään vain potilailla, joiden hiuksista on
lähtenyt yli 50 prosenttia.
Ainetta levitetään tai sivellään ihoon. Tällöin syntyvä allerginen reaktio saa hiukset kasvamaan.
Allergisten reaktioiden hallinta on vaikeaa. Tällä voidolla voi
olla merkittäviä haittavaikutuksia. Lisäksi hiukset voivat lähteä
uudelleen. Hiukset kuitenkin kasvavat pysyvästi takaisin 40 - 60
prosentille tällaista hoitoa saaneista.
Tämä hoito ei sovi lapsille eikä raskaana oleville.
|
Kärsitkö pälvikaljusta?
Iholiiton sivustossa on tietoja pälvikaljusta.
|