Psoriasis: Psoriasiksen muodot
On olemassa useita psoriasismuotoja. Muutamat niistä ovat muita
tavallisemia ja useammin uusiutuvia. Kaikilla näillä muodoilla on
omat tunnusmerkkinsä ja oireensa. Niistä on lisätietoja jäljempänä.
Psoriasiksen tavalliset muodot (psoriasis vulgaris)
80 % kaikista psoriastapauksista on
yleisintä eli psoriasis vulgaris-tyyppiå.Psoriasis
vulgaris esiintyy tavallisimmin
selkeärajaisina ihon pintaa korkeammiksi turpoavina läiskinä.
Ne punoittavat, ja niitä peittää paksu steariinia muistuttava hilse
(plaques). Psoriasis esiintyy keholla symmetrisenä. Jos yksi kyynärpää
hilseilee psoriasiksen vuoksi, myös toisessa kyynärpäässä on sama
tilanne. Tämä symmetria havaitaan erityisesti kyynärpäissä ja
polvissa.
Psoriasis vulgaris voi esiintyä monella tavalla:
 |
Läiskäpsoriasis
|
|
Läiskäpsoriasis (Plaque psoriasis)
aiheuttaa kolikonmuotoisia läiskiä, joiden koko vaihtelee. Ne ovat
suurempia kuin pisarapsoriasiksessa. Läiskät voivat joskus kasvaa
yhteen, jolloin ihon ulkonäkö voi muistuttaa karttaa.
Läiskäpsoriasista esiintyy useimmiten ristiselässä, polvissa,
kyynärpäissä, hiuspohjassa, kämmenissä ja jalkapohjissa. Jos psoriasis
leviää laajalle, keskivartalo, kädet ja jalat voivat olla täynnä
psoriasislaikkuja. Sitä esiintyy usein myös kynsissä (kynsipsoriasis).
Joillakin psoriasispotilailla kynsipsoriasis on ainoa oire.
Tunnusmerkit: Läiskäpsoriasiksen ensimmäinen merkki voi
olla kutiseva tai poltteleva tunne iholla. Kun psoriasis
muuttuu näkyväksi, iholle tulee ensin pelkkä pieni punainen piste.
Se kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes siitä on muodostunut
varsinainen psoriasisläiskä, jolloin iho paksuuntuu, punoittaa ja
hilseilee. Joissakin tapauksissa iho voi halkeilla ja vuotaa
verta.
Vaikea psoriasis voi joskus
tehdä potilaat huonovointisiksi ja saada heidät
palelemaan, sillä psoriasis vaikuttaa ihon lämpötilansäätelytoimintoon.
|
 |
Pisarapsoriasis
|
|
Pisarapsoriasis (psoriasis guttata)
on toinen yleinen psoriasiksen tyyppi. Se muodostaa noin 10
% kaikista psoriasistapauksista. Pisarapsoriasis on yleisin
lapsilla ja nuorilla. Heillä kurkun streptokokkitulehdus saa sen
aikaan.
Tunnusmerkit: Pisarapsoriasis alkaa yleensä muutama päivä kurkun streptokokki- tai muun tulehduksen seurauksena.
Pisarapsoriasis näkyy 2 - 5 mm:n kokoisina pisaranmuotoisina
punaisina läikkinä. Tätä psoriasistyyppiä esiintyy
yleisimmin käsissä ja jaloissa, korvissa ja kasvoissa.
Psoriasisläiskät ovat hajallaan.
Pisarapsoriasis voi joissakin tapauksissa muuttua passiiviseksi ja puhjeta myöhemmin uudelleen läiskäpsoriasiksena.
|
 |
Taivepsoriasis
|
|
Taivepsoriasis (psoriasis inversa) on psoriasiksen harvinainen muoto.
Tunnusmerkit: Taivepsoriasis tulee vain esimerkiksi rintojen alle, kainaloihin ja häpyalueelle (nivusiin ja sukuelimiin).
Iho punoittaa ja kiiltää mutta hilsettä ei esiinny. Iho on hyvin
arka ja ärtyy helposti, varsinkin sitä hangataan tai hikoiltaessa.
Tätä psoriasiksen muotoa esiintyy
varsinkin ylipainoisilla. Heillä on usein myös
muu psoriasiksen muoto.
|
 |
Hiuspohjan psoriasis
|
|
Lähes puolet kaikista psoriasistapauksista esiintyy hiuspohjassa.
Tämä sairaus voi esiintyä yksin tai yhdessä muualla kehossa esiintyvän
psoriasiksen kanssa.
Tunnusmerkit: Tämä tyyppi esiintyy usein hiusrajan
läheisyydessä otsalla, korvien luona ja/tai niskassa. Vakavuus
vaihtelee runsaasti. Joillakin hiuspohjan psoriasis näkyy yhtenä
lievänä punertavana läiskänä hiuspohjassa. Joidenkin potilaiden
hiuspohja paksunee, sitä kutittaa voimakkaasti ja se hilseilee
häiritsevästi.
Hiuspohjan psoriasis aiheuttaa usein kutinaa mutta hiustenlähtöä vain erittäin harvoin.
|
Psoriasiksen harvinaisemmat muodot
 |
Kynsipsoriasis
|
Noin 25-50 %
psoriasispotilaista saa kynsiinsä muutoksia. Nämä muutokset voivat
olla voimakkaita tai vähäisiä. Joissain tapauksissa nämä muutokset
voivat olla sairauden ainoa oire.
Tunnusmerkit: Lievä kynsipsoriasis näkyy pieninä pistemäisinä painamina kynsissä.
Kynsipsoriasis voi muistuttaa vakavaa kynsisieni-infektiota.
Vaikavissa tapauksissa kynnet voivat irrota tai niiden väri voi muuttua.
|
 |
Märkärakkulapsoriasis
|
Vai viidellä
prosentilla psoriasispotilaista esiintyy
märkärakkulapsoriasista. Se on tavallisinta aikuisilla.
Märkärakkulapsoriasis saada alkunsa tulehduksen, auringonpolttaman tai
lääkkeen vaikutuksesta.
Märkärakkulapsoriasiksella on kaksi muotoa: paikallinen ja levinnyt.
Paikallisen märkärakkulapsoriasiksen tunnusmerkit: Paikallinen
märkärakkulapsoriasis rajoittuu kehon
tietyille alueille, yleensä kämmeniin, jalkapohjiin, sormiin
ja varpaisiin. Nämä ihoalueet punoittavat ja turpoavat.
Niille kehittyy usein pieniä kellertäviä rakkuloita. Iho on arka ja
haavoittuvainen.
Tämä sairaus voi myös aiheuttaa vaikeita muutoksia kynsiin (kynsipsoriasis).
Levinneen märkärakkulapsoriasiksen tunnusmerkit: Levinnyt
märkärakkulapsoriasis on psoriasiksen hyvin harvinainen ja vakava
muoto. Se voi olla hengenvaarallinen erityisesti vanhuksille,
joten se vaatii sairaalahoitoa.
Rakkuloita kehittyy laajoille alueille kiinni toisiinsa. Iho on
punoittava ja arka. Potilas on väsynyt. Hänelle nousee kuume,
sydämen syke muuttuu nopeaksi, häntä paleltaa, ruokahalu puuttuu ja
hänellä esiintyy lihasheikkoutta. Lisäksi voi esiintyä voimakasta
kutinaa.
|
 |
Koko ihon psoriasis
|
|
Koko ihon psoriasis on
psoriasiksen harvinaisin muoto. Se muodostaa vain yhden
prosentin kaikista psoriasistapauksista.
Koko ihon psoriasis voi saada alkunsa tulehduksesta,
henkisestä stressistä, alkoholismista, lääkkeistä tai psoriasishoidon
äkillisestä keskeyttämisestä.
Tunnusmerkit: Iho on erittäin punaunen, turvoksissa ja
täynnä nestettä. Iho hilseilee voimakkaasti. Voimakas kutina
on hyvin kivuliasta.
Koko ihon psoriasis voi olla hengenvaarallinen,
sillä se tuhoaa ihon kyvyn suojata lämmön ja veden haihtumiselta ja
estää bakteereita tunkeutumasta sisään. Koko ihon
psoriasispotilaita joudutaan tavallisesti
hoitamaan sairaalassa nesteen antamiseksi ja ruumiinlämpötilan
säätelemiseksi.
|
Nivelpsoriasis
 |
Nivelpsoriasis
|
Noin Noin 15-50 % psoriasispotilaista saa nivelpsoriasiksen.
Nivelpsoriasis on itsenäinen hyvin paljon kihtiä muistuttava sairaus. .
Se on yhtä yleinen naisilla ja miehillä. Se tulee yleensä 20 -
40-vuotiaille. Psoriasiksen tavoin alttius saada
nivelpsoriasis periytyy.
Nivelpsoriasis tulee useimmiten varpaiden tai sormien uloimpiin
niveliin, mutta se voi tulla muihinkin niveliin. Nivelet turpoavat,
punoittavat ja aristavat.
|
|
|
|
 |
|