Hyönteisten puremat ja pistot: Tietoja punkeistaPunkki on oikeastaan täi. Ne elävät imemällä verta ihmisistä ja muista suurista nisäkkäistä
Punkki on noin 2–4 mm:n mittainen, ennen kuin se löytää
isännän ja ryhtyy imemään verta. Punkin takaruumis on erittäin
joustava ja tilava. Verellä täyttyneen punkin pituus voi olla
jopa 1,5 cm. Punkkien väri vaihtelee harmaankeltaisesta
siniharmaaseen.
Missä punkkeja voi kohdata?
Verta imeviä punkkeja esiintyy varsinkin keväällä ja syksyllä
metsissä ja pensaikoissa. Niitä esiintyy eniten etelä- ja
lounais-Suomen rannikkoseudulla sekä Ahvenanmaalla. Myös itä-Suomen
järvialueella ne ovat yleisiä.
Kun punkilla on nälkä, se ryömii ruohonvarren tai muun kasvin
huipulle. Se odottaa, kunnes ohi kulkee ihminen tai eläin, johon se voi
tarttua. Punkit oleilevat tavallisesti varjoisilla paikoilla
ruohonkorren tai muun kasvin päällä hieman maan pinnan
yläpuolella. Ne voivat olla myös korkeammalla, mutta ne eivät heittäydy
alas puista. Punkit reagoivat lämpötilaan, hajuun ja liikkeisiin.
|