Ihonhoito: Ihon pinta
Ihon pinta (epidermis) koostuu kahdesta kerroksesta. Uloin
kerros muodostuu kuolleista sarveistuneista soluista. Sitä kutsutaan
myös sarveiskerrokseksi (stratum corneum). Sen alapuolisessa
kerroksessa on aktiivisia ja eläviä soluja.Sitä kutsutaan
basaalisolukerrokseksi.
Sarveiskerros
Sarveiskerros
suojaa kehoa ulkomaailmaa vastaan. Kuolleet sarveissolut
kuluvat ihon altistuessa jatkuvasti hankaukselle. Ihon
pintakerros pysyy siten kohtuullisen paksuisena.
Basaalisolukerros
Basaalisolukerroksessa
muodostuu koko ajan uusia soluja. Nämä solut työntyvät
pintakerrokseen, koska niiden alle kasvaa uusia soluja. Kun
solut lähestyvät ihon pintaan ne täyttyvät samalla keratiinilla
eli samalla proteiinilla, joka tekee hiuksista ja kynsistä
kovia. Tämän jälkeen ne kuolevat. Tätä kutsutaan
sarveistumiseksi. Sarveiskerros on saanut siitä nimensä.
Basaalisolukerros tuottaa
rasvoja sarveistuneiden solujen väliin. Näin muodostuu lähes
vedenpitävä suoja, joka estää vieraita mikro-organismeja
tunkeutumasta elimistöön. Lisäksi tämä kerros estää vettä
haihtumasta ihon pohjakerroksista eli ihoa kuivumasta.
Ihon
pintakerroksen elävien solujen joukossa on myös pigmenttisoluja. Ne
tuottavat auringon ultraviolettisäteiltä suojaavaa
melaniinia. Juuri melaniini antaa iholle ruskean värin sen
altistuessa auringolle (lisätietoja on Suojautuminen auringolta -kohdassa).
|