Akne: DiagnoositDiagnostiset merkit
Ratkaisevaa diagnoosin kannalta on potilaan ikä, paikallistuminen sekä yksittäiset leesiot.
Akne on ainoastaan talirauhasissa esiintyvä tauti. Talirauhasia on
vain kasvoissa, korvalehdissä, kaulalla, hartioissa, yläselän V:n
muotoisella alueella ja rinnassa sekä olkavarsien lateraalisissa
osissa. Aknea esiintyy lähinnä kasvoissa, sillä siellä talirauhasia on
eniten ja siellä ne ovat suurimpia. Vaikeimmat aknemuutokset esiintyvät
kuitenkin normaalisti selässä.
Akne on polymorfinen tauti, mikä auttaa diagnoosin asettamisessa.
Primaaristen komedojen (mikrokomedot, sulkeutuneet komedot ja avoimet
komedot) lisäksi leesiot koostuvat sekundaarisista komedoista (papulat,
pustulat, kystat ja sinusoidit), jotka voivat jättää jälkeensä
arpimuutoksia.
Yksittäinen akne-leesio alkaa mikrokomedon muodostumisesta. Ne ovat irronneiden korneosyyttien aiheuttamia follikkelien laajentumia. Ne voidaan nähdä vain histologisesti.
- Sulkeutunut komedo (valkopää) on ensimmäinen näkyvä
diagnostinen merkki. Ne ovat pieniä 1-2 mm:n kokoisia valkoisia
noduluksia. Niitä voi olla vaikea erottaa milioista. Milioissa kuva on
kuitenkin monomorfinen, kun taas aknessa on normaalisti erityyppisiä ja
eri vaikeusasteisia elementtejä.
- Avoimet komedonit ovat mustia melaniinipitoisten sarveistuneiden solujen takia, jotka dilatoivat follikkelin suuta.
- Follikkelin puhjetessa syntyy tulehdus ja riski kystien, abskessien
ja fistuloiden kehittymiselle. Monet puhjenneista follikkeleista
muodostavat kapselin, jota nimitetään sekundaariseksi komedoniksi. Nämä puolestaan voivat jälleen tulehtua ja puhjeta.
- Kystia esiintyy lähinnä acne conglobatassa ja useimmiten
selässä. Kystan pinta on sileä, pyöreä, kohollaan ja ihonvärinen,
läpimitta noin 5-7 mm. Ne voivat kuitenkin kasvaa jopa 2-3 cm:n
pituisiksi. Kysta ei milloinkaan häviä itsestään. Ne joko kutistuvat
muodostaen abskessin ja arven tai ne on poistettava kirurgisesti.
Viimeksi mainittu on kuitenkin hyvin harvoin relevanttia aknen
hoidossa.

Erotusdiagnoosit
Acne infantumin useimmin esitetyt erotusdiagnoosit ovat impetigo,
miliaria, erythema toxicum, kandidiaasi, follikuliitti ja scabies.
Aikuisilla primaaristi:
Follikuliitti: Malassezia furfur - tai (Pityrosporum ovale), S. aureus -infektio.
Rosacea: Esiintyy tyypillisesti ikääntyneillä, jolloin nähdään
papuloita, eryteemaa ja teleangiektaaseja kasvoissa, mutta ei komedoja.
|